Sosiaalialan oppilasryhmä järjesti kaupungissamme syksyllä ’jutteluviraston’ ammattikorkeakoulun tiloihin. Avoin kutsu esitettiin ikäihmisille sekä tahoille, jotka tekevät työtä heidän parissaan. Tarjonta kuvasteli käsityksiä ikäihmisten oletetuista kiinnostuksen kohteista; oli pullaa ja kahvia, musiikkia, tietokilpailu, käsityönäyttely ja kirjaesittely. Se juttelu vain jäi kävijöiden itsensä varaan.

Kontaktiyrityksiä ei kannata vähätellä. Niissä on asennemuutoksen siemen. Monenlaista on tarjolla ja eläkeläisväestöä houkutellaan verkostoitumaan. Innostuksessa voi unohtua, että aikuisen kiinnostuksen kohteet eivät muutu eläkkeelle jäätyä oletetun vanhustyyppisiksi. Ikääntyvä osallistuu mieluiten siihen, mihin ennenkin, niin kauan kuin kykenee.

Voisiko kaupungin jokainen virasto, kauppa ja kahvila olla ’jutteluvirasto’ kävijälle, niin ikääntyneelle kuin nuoremmallekin? Tarvitaan vain ystävällinen tervehdys, hymy ja vähän respektiä, kun luukulle, kassalle tai tiskille ilmaantuu asiakas. Apteekeissa palveluasenne on sisäistetty. Olisipa jossakin vielä kauppa ja pankki, jossa hitaasti liikkuva ja likinäköinenkin saisi asiakaspalvelua.

Voisihan ikäihmisväestökin hiukan säätää asenteitaan, vai mitä. Pitääkö valittaa aina kaikesta? Alituisen marinan ja motkotuksen sijaan voisimme perustella asiallisesti tarpeitamme, kysyä neuvoa ja hakea kärsivällisesti oikeutettuja palveluja. Kannattaisi olla kiilaamatta kassajonossa, aikaahan on runsaasti käytössämme. Kyrmyily ja kepin heristely eivät paranna ilmapiiriä.

Vielä ehdimme mukaan asennemuutokseen: huumori kukkaan, hymyillään ja jutellaan, kun tavataan!