– Tosta puheenollen, jatkoi toinen, kun ystävätär oli ylpeänä esitellyt upean virkkuukoukulla sorvaamansa myssyn kaulahuiveineen – mulla on erinomasen kädentaitonen mutsi. En sitte periny siltä ainuttakaan sensuuntaista geeninpätkää. Aina kun rättikässässä tuli tenkkapoo ja sehän siis tuli aina, mä toin tekeleen himaan. Mutsi yritti aikansa neuvoo, mut siltä loppu pinna aika äkkiä ja sitte mä kuulin sen armahduslauseen: annas ku mä… No, mä oppinu silleen ikinä itte mitää, mut sain kumminki aina seiskan tai jotai kässästä.

– Joo, mulla on kans semmoinen mutsi, joka osaa mitä vaan. Mut ku mäkin osaan. Ei mun tarvi kysyy keltäkään. Mä jotenki vaan osaan ja koulussaki mä halusin olla luokan paras. Mulla oli aina kymppi kässässä, kuviksessa, musassa ja liikassa. Mä neuloin jo kersana ittelle vaatteita ja isona omille kersoille. Nyt neki on jo isoja. Enää en paljo ittelle viitti, ku on kaapit täys rättei.

– Sähän oot ollu varsinainen kympin tyttö ja nykyään taidat itte olla se ylivertanen mutsi sun tyttärilles.

– Niin kai sitte.