Kävin konsertissa Toisen kanssa. Barokkimusiikki on niin zen, siinä ei briljeerata volyymin vaihteluilla vaan rytmin ja sävelkuvioiden. Cembalo soi vienosti helähdellen, puuhuilu livertää kuin hilpeä lintu ja basso continuo säestää syvin huokauksin ja pehmeästi laulahdellen. Niin kaunista, niin kohottavaa.

Ennakkoon arvelin, että perjantai on huono konsertti-ilta. Omakin väsymys painoi, Toisesta puhumattakaan, jolla oli työviikko takana. Ikäisemme ovat virkeimmillään päiväsaikaan, niin se vain on. Saliin olisi mahtunut enemmänkin, mutta ne, jotka olivat väsymyksensä voittaneet, palasivat kotiin virkistävän energiasateen saaneena.

Oli hauska havaita, että meitä kirjaston lukupiiriläisiä oli toisistaan tietämättä tullut paikalle kolme. Moni muukin kuulija edusti kulttuurin suurkuluttajatyyppiä: keski-ikäinen tai vanhempi nainen – jotkut sentään puolisonsa kera. Nuoret puuttuivat yleisöstä. He lienevät menneet huuhtoutumaan perjantaiväsymyksestään toisaalle.

Konsertti on eri asia kuin levyn kuuntelu tai radion musiikkiohjelma. Silloin tällöin kannattaa ravistautua irti kotiympyröistä ja mennä latautumaan.