Parhaat elokuvat ovat hätkähdyttäviä ja lumoavia tarinoita. Espanjalaisohjaaja Pedro Almodóvarin töitä ei käy sivuuttaminen, jos taidemuoto kiinnostaa. Kun käyn elokuvateattereissa melko harvakseltaan, tulee sitäkin tarkemmin valittua se, minkä haluaa nähdä laajakankaalla. Nyt se oli Volver – Paluu.
 
Elokuva on näennäisesti kertomus naisista sukupolvien ketjussa. Miesten poissaolo ja sivullisuus tuntuu kuitenkin säteilevän kaikkeen, mitä tapahtuu.  Elämän vastavoimat solmiutuvat yhteen mystiikka kolmantena säikeenä. Niin paljon äärimmäisiä tunteita; niin paljon huikean kaunista, niin raapivan rumaa. 
 
Almodóvarin espanjalainen elämänmuoto on kiehtovan hullu sekoitus hetkellisyyttä, kiihkeää rytmiä,  aitoa eroottisuutta, nautinnonhalua, pahuutta ja hyvyyttä, tasapainoilua absurdin pateettisuuden ja naurettavuuden rajamaastossa. Tarina on arjen taidetta; romantiikkaa veren suolainen maku suussa.
 
Koskettavin hetki elokuvassa oli minulle Raimundan laulu, joka syttyi nopeasti, leikkautui tuskasta viiltäen salaisuuksien läpi ? sekä varjeltujen että paljastumattomien ? ja sammui pois. Siinä oli kaikki.  

 

PS. Kirjoitus näkyy herättäneen keskustelua Kirjailijan häiriöklinikalla.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.