Marraskuu on merkillinen kuukausi. Elämä on enimmäkseen pitkää, tapahtumatonta hämärää. Sitten tulee päivä, jolloin tapahtuu kaikkien tyhjäntasaisten päivien edestäkin kaikki, mikä on ollut kesken ja tuloillaan. Niin kuin tänään.
Oli ollut pakko tilata ruokaa kaupasta kotiin, kun auto oli matkoilla. Sehän teetti meikäläisten vauhdilla hitaan ja työlään listauksen nettiin edellispäivänä. Piti ajatella miten sen kierroksen itse tekisi hyllyjen välissä, mitä tavallista poimisi, mitä harvemmin ostettavista puuttuu. Toimitus tuli ajallaan, muutama tavara vain oli erilainen kuin ennen.
Tuskin olin purkanut laatikon, kun Esikoinen ilmaantui soittimensa kera palauttamaan auton. Tuokio siinä ehdittiin jutustella ja sitten tuo hyppäsi viikon odottaneen pyöränsä selkään polkeakseen selloineen asemalle ja junalla töihinsä. Huoneen ilmaan jäi värjymään kysymys, jota ei ehditty käsitellä – ei ole vielä ehditty miettiäkään, että mitenkäs joulu?
Laitoin ruuan, ei ehditty syömään, kun sukulaismies soitti tulevansa pikakäynnille. Ei aikaakaan, kun oli oven takana, kuskinsa kera. Toinen meistä haki tärkeän paperin, johon piti saada kaikkien kolmen perijän allekirjoitus. Omansa oli jo siihen väkertänyt. Nyt siihen tuli yksi lisää, ja sitten lähtivät ajamaan pitkää matkaa hakeakseen kolmannen. Että silleen.
Hiljaisia päiviä kahden kesken. Ei tarvita paljoja sanoja, päivät soljuvat. On tilaa pienille kosketuksille, ajatusten jakamiselle, toinen toistensa tunnetilojen myötäilylle.
Vuodenajan pimeyskin hellitti hivenen huokaisten. Satoi sen verran lunta, että maahan jäi puhdasta valkeaa tummanraskaiden kuolemanvärien peitoksi. Tervetuloa talvi!
Kaksi viikkoa vielä ensimmäisen adventin valoihin. Hain lyhdyn, joka on pihavajassa kevään ja kesän torkkunut ja aikaansa odottanut. Tänä iltana sytytin siihen liekin. Se on kiitos lumen valosta, kiitos yllättävistä ilonkiteistä, jotka ovat sulaneet sydämeen ja tuoneet voimia. Naapurikin oli sytyttänyt lyhdyn. Jaettuna ilo kasvaa.
On syytä tosissaan miettiä, mistä löytyisi tässä syväkyntöisessä vuodenajassa aitoja ilon pilkahduksia, jotka eloa voisi keventää. Sumuaamuja ja päivähämärää tuntuu olevan ylimäärin. Henkilökohtaisia harmeja, pätkäunta, ikäviä uutisia maailmalta ja kotimaasta – niitä kyllä riittää.
Tuossapa on vastaus heti kohta: kaktus kirjoituspöydän kulmalla purkaa nuppuja, yksi vaaleanpunainen kukka on jo auki! Miten en ole huomannut? Yksikin kukka kykenee valaisemaan pilvisen päivän kuten iloinen yllätys aina. Ehkä eniten on kyse asenteesta, huomaammeko yllättäviä asioita. Poimitaan iloa!
Marras-joulukuu on vuoden pimeintä aikaa. Tänään aloin jo odottaa lumisadetta, kun sääennusteessa sitä lupailtiin viikonlopuksi. Ensi lumen maisemaa valostava ominaisuus on aina yhtä sykähdyttävä – vallankin täällä pääkaupunkiseudulla, jossa se ei enää vuosiin ole ollut itsestään selvä talventulon tunnus.
Puhelintaankin voisi somessa klikkailun sijasta käyttää ihan vain soittamiseen ja puhumiseen. Milloin viimeksi kysäisit kauempana asuvan omaisen tai ystävän vointia ja kuulumisia? Vanhat vallankin saattaisivat ilahtua yllättävästä yhteydenotosta. Itsensä ilahduttamista suunnitteleva voisi kysäistä seuraa teatteriin tai taidenäyttelyyn tai vaikkapa sirkukseen sen mukaan, miten tarjontaa on.
Kysyin ystäväpiiriltä reseptiä marraskuusta selviämiseen. Ystävä Pohjanmaan puolelta sanoo: ’Onhan meillä valoja! Ei tarvitte pärettä pirtin seinähirren välis polttaa.’ Ytimekäs resepti: kynttilät ja ystävät auttaa yli marraskuun! Kukkakimppu omalle pöydälle ja väreihin sointuva paksu kynttilä, joka saa palaa, vaikka koko pilvisimmän päivän! Riston valintaa kuuntelee moni radiostaan, Bachin lohdullisia ja voimauttavia säveliä. Lauluihmisenä saatan hyräillä äitini tavoin jotain mieleen tullutta tuttua sävelmää keittiössä puuhatessa tai panna levylautaselle Pavarottin energisen tenorin laulamaan bravuureitaan.
Itse asiassa marraskuu onkin jo puolivälissä. Ettei vain menisi ohi tässä voivotellessa!
Vanhan pariskunnan syyselossa ei tapahdu paljon. Marraskuinen aamuhämärä sulautuu vaivatta iltahämärään, pilvistä on ja hiljaista enimmäkseen. Kivuliaita, valvottujakin öitä ja pitkää pimeää. Isänpäivä on käsillä. Kukka, kakku ja kirja perheen kaikille isille. Ja hali.
Isäni uinuu muistojen puutarhassa, saatettu yhdeksän vuotta ennen äitiä. Sodan käyneeksi mieheksi hän sai elää täyden ja rikkaan elämän yhteisönsä arvostamana miehenä ja kuolla vanhuuttaan, kuten hänenkin isänsä. Isän muisto on valoisa ja turvallinen.
Puolison kanssa eletyn yhteisen polun kulkua mutkineen muistelemme toisinaan yhdessä. Monenlaisia vaiheita ehti olla, vaikeitakin, yli puolen vuosisadan matkalla. Enimmälti oli kuitenkin valoisaa, onnellistakin. Pojillamme on ollut hyvä isä, ja vielä on.
Kiitollisina elämälle katsomme poikiamme oman perheensä isinä tässä monin tavoin rikkinäiseltä tuntuvassa ajassa. He ovat paikkansa löytäneet ja oman isyytensä merkityksen. Täydellisyyttä ei vaadita, arjen onni riittää pitkälle, että on saatavilla, osallistuu, rakastaa.
Runot
Katja Meriluoto Mehiläisen paino Aviador 2023
Meriluoto on helsinkiläinen 1975 syntynyt runoilija ja suomentaja, julkaissut myös lasten proosaa. Mehiläisen paino kuvaa elämää yhteisössä ja yhteisön ulkopuolella. – Viehätyin Meriluodon kauniista ja ymmärrettävästä runokielestä sekä tyylistä, joka ei pyri vaikuttamaan rikkomalla ilmaisun kielellistä eheyttä, kuten nykyrunoudessa usein.
Totta kai olet olemassa / vaikka vielä monen kuoren alla / tahmeiden kalvojen kuningaskehdossa. / Nuku! Laula! / Niin että kuulisin sähköpaimenen sirinän / ja haikeanhilpeän veisuun / etäisen kuin kiiltomatojen valo / (se hajosi sormiini) lopunajan valkoisen kohinan / joka julistaa sukupuuton alkaneeksi. / Älä pelkää saalis on jo jaettu / avaa itse palkosi ja tule vastaan nopein jaloin, siivin / Kaikki on äkkiä kukassa tai kukkinut. / Mitä valita viimeiseen asuun / tästä turhasta runsaasta hyvästä?
*
Pysyä liikkeessä / selviytyä talven yli / Syödä hunajaa ja humista kukkien kieltä. / Pysyä lämpimänä, / lämmittää muita. / Luottaa Päivän polttavaan lupaukseen / Pysyä liikkeessä. Pysyä uskollisena kuningattarelle.
*
Anne Hänninen Yön väliverho Aviador 2025
Runoilija julkaisee harvakseen, mutta on ollut minulle tärkeä ja läheinen. Ensimmäinen teos häneltä runokirjastossani on WSOY:n julkaisema Eletyn valo, Valitut runot 1978-2005, joka sisältää poimintoja yhdestätoista kokoelmasta. Uusimmassa kokoelmassaan runoilija tarkkailee luonnonystävän tavoin pienten ja suurempien luonnoneläinten elämää vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa. Luonnonsuojeluajattelu on ajassamme jäänyt marginaaliin teknisen ja digitaalisen kehityksen sekä kaupallisten arvojen hallitessa keskustelutilaa. Vaikka teos välittää surua luonnon puolesta, Annen herkät havainnot antavat toivoa tässä arvoköyhässä ajassa.
*
Romaanit
Rachel Cusk Kulkue suom. Kaisa Kattelus S&S 2025
1967 Kanadassa syntynyt brittikirjailija mainitaan romaanitaiteen uudistajana, jota sekä kriitikot että lukijat arvostavat. – Uusin romaani on mielenkiintoisesti koottu neljästä esseestä, joita yhdistää sama päähenkilö, G. Lukijalle tulee vaikutelma, että päähenkilön tarina on saman ihmisen, vaikka jossakin tarinassa G on nainen, toisessa taas mies. G:n taustalla on lapsuus perheessä, jonka vanhemmat ovat olleet eksentrisiä ihmisiä, jotka vihasivat toisiaan ja perheen eristynyt kasvuympäristö oli lapsille traumaattinen. Kirjailijan lauseet soljuvat joka osassa samassa epämääräisen uhan ja ahdistuksen ilmapiirissä, kieli on ilmaisuvoimaista ja sävykästä.
*
Maria Matinmikko Siis niin, suuri ihmetys Siltala & Parvs 2025
Fil. maist. Matinmikko on voittanut lukuisia merkittäviä palkintoja kirjoittamalla ”lajityyppien rajoilla yhdistellen poeettista, filosofista ja yhteiskunnallista ajattelua.” Siis niin suuri ihmetys on ”teos kirjoittamisesta, peloista ja lumoutumisesta”, sisältäen myös kuvallista materiaalia. – Kirja on äärimmäisen lumoava, kaunis ja puhuttelee sekä kuvillaan että tekstillään. Pidän tätä niin arvokkaana ja antavana, että kirjan haluaa hankkia hitaasti nautittavaksi lukupöydälleen. Lukukokemus on myös äärimmäisen intiimi, mikä tekee vaikeaksi sanoa mitään yleispätevää teoksesta.
*
Melissa Da Costa Kaikki taivaan sini suom. Saana Rusi Tammi 2025
– ”Tunteikas ja koskettava tarina kuolemasta, toivosta, rakkaudesta ja ystävyydestä.” Hyvin erikoinen tarina, jonka keskiössä ovat Emile, varhaista Alzheimerin tautia sairastava nuori mies, jolle on annettu enintään kaksi vuotta elinaikaa, ja Joanne, salaperäinen nuori nainen, joka lähtee Emilen mukaan pakomatkalle oman elämänsä raunioiden keskeltä. Matkan aikana Emilen tila vähitellen pahenee, Joannen tarinan taustat selviävät, ja he liittyvät toisiinsa syvän ystävyyden ja kohtalonyhteyden sitein. Tarina on realistinen, paikoin myös hivenen kaunisteltu ja turhan pitkäksi paisutettu (746 sivua). Tarinan päätös on erikoinen ja kaunis.
*
Toon Tellegen Siili joka ikävöi suom. Sanna van Leeuwen Art House 2025
– Hollantilaiskirjailijan sympaattinen tarina yksinäisestä siilistä, joka unelmoi kekkereistä ystävien kesken on luettavissa kuvauksena yksin elävän ihmisen ikävöinnistä yhteyteen kaltaistensa kanssa. Hellyttävä piirroskuvitus on Annemarie van Haeringenin. Lukija löytää itsensä milloin siilin, milloin jonkin muun eläimen hahmosta, tarpeesta ja tavasta olla yhteydessä toisten kanssa. Tottahan on, että kekkerit silloin tällöin kahden tai useamman ystävän kesken ovat elämässä tarpeen sielun ja mielen hengenpitimiksi. Itse en kovin hyvä kekkeriemäntä enää ole, mutta kuten siili, luotan, että kupillinen teetä (tai kahvia) yhdessä on ihan kelpo kekkeriksi eritoten kakunpalan kera nautittuna.
*
Sara Storm Kesämummo Saga 2025
– Storm on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja kirjoittaja, ”joka puolustaa intohimoisesti onnellisia loppuja”. Niinpä tässä tarinassa tutustutaan eläkkeelle jääneeseen ja avioeroon päätyneeseen naisihmiseen, jolla on otsaa seikkailla useamman miehen kanssa vapaina vuosinaan sekä ryhtyä mielijohteesta taiteilijaperheen ’kesämummoksi’ ihan vain, koska omien aikuisten lasten kanssa välit ovat kiristyneet ja nuorin lapsenlapsi on ratsastusleirillä eikä mummon lohtuna. Hassunhauska kevyttarina!
*
Paulo Coelho Jousen tie suom. Pasi Rakas Jääskeläinen Bazar 2003
Brasilian lahja helppotajuista mietekirjallisuutta rakastavalle lukijakunnalle on Paulo Coelho (s.1947). Alkemistista minäkin nuoruudessani aloitin ja jatkoin Piedrajoen rannalla, Pyhiinvaelluksella, Valon soturilla. Tarinaa riittää kirjailijalta, vaikka samaa kaavaakin toistaen ja samaan tulokseen usein päätyen. Maailma tarvitsee illuusiota Soturien ja Mestarien ja Suurten Esikuvien merkityksestä, seuraajistakaan ei ole pulaa.
*
Anja Snellman Pääoma – romaani, requiem Otava 2013
Anja Snellman (Kauranen) on varsin tuottelias kirjailija, Pääoma on luettelon 24:s teos, jonka hän myös mainitsi jäävän viimeisekseen. Teoksia on käännetty yli 20 kielelle. Esikoisromaani Sonja O. kävi täällä herätti jo ansaitusti huomiota; lukijat sekä kritiikki totesivat uuden valovoimaisen lahjakkuuden ilmaantuneen kotimaisen kirjallisuuden areenalle. Lukukerta oli nyt toinen. Ilmestymisvuonna Lukunurkkaukseen kirjoitetut ajatukset allekirjoittaisin yhä. – Haluan sanoa tässä vain sen, että kirja on henkilökohtaisuudessaan yksi vaikuttavimpia kotimaisia teoksia. Rohkea, raastava, tunnevoimainen ja monin tavoin puhutteleva teos – aina monitulkintaisesta nimestään lähtien.
*
Jukka Pakkanen Kadonneet lauseet Aviador 2025
Pakkasen kahdeskymmenes romaani on kertomus kadottamisesta ja menetyksestä, kirjoittajan maailmasta ja menneisyyden läsnäolosta. – Pidän Jukka Pakkasta niukan ja pelkistetyn lauseen mestarina. Lienen lukenut kaikki käsiin osuneet romaaninsa suuresti tästä ominaisuudesta nauttien. Tässä viimeisimmässä on hyvästelyn maku. On kuin kirjailija ’Mikael’ kävisi tietyssä italialaisessa kaupungissa etsimässä entistä itseään, kadotettuja lauseitaan – ja naisiaan – tien varrelle unohtuneita ajatuksiaan elämästä, hiukan haaleaa haikeutta tuntien.
***
CD-elokuvat
Lupaus **** Ilkka Vanteen elokuva sotavuosilta.Rooleissa Laura Birn, Karoliina Vanne, Hanna Lekander. – Kolmen lotan tarina vuosilta 1939-1944. Sisarukset päättävät kaikki tehdä velvollisuutensa isänmaan puolesta osallistumalla lottina sotaan. Tämän elokuva nostaa esiin perheiden pelon ja surun, nuorten naisten ja heidän rakastettujensa kohtalot sekä erityisesti eläinten kärsimyksen. Vaikuttava elokuva, kaikki ikoniset sotaelokuvat nähneelle ja lottien tarinoista lukeneellekin, nimenomaan tässä ajassa katsottuna koskettaa.
*
Out of Season **** Stephane Brize; Guillaume Canet, Alba Rohrwacher
”Nostalginen ranskalaiselokuva siitä, miten tekemämme valinnat muovaavat loppuelämämme suunnan.” – Elokuva antaa tuoretta näkökulmaa erään miehen ja naisen nuoruuden rakkaustarinan uusintaversioon. Viehätyin alun askeettisista merinäkymistä sekä sesongin jälkeisestä autiudesta modernissa kylpylähotellissa. Miehen elämän autius, uran käännekohta sekä avioliiton tila paljastuvat tässä maisemassa. Kun mies kohtaa nuoruutensa ihastuksen, korrektit ’hyvin menee’ kuulumiset alkavat pian rakoilla. Elokuva sisältää mielenkiintoisia näkymiä, pieniä sivupolkuja ja erikoisefektejä, joita käytetään tarinan tukena moderniin tapaan. Koskettava.
***
Syyskuun lehtipuiden värikylläinen elämänriemu on jo lentänyt tuulen teitä. Viimeiset lokakuun viikot maisema on ollut villavanharmaa ja utuinen, kosteaa pisaroiva. Harvaan ovat käyneet auringon kultaiset säteet kurkistamassa pilvipeiton takaa maisemaa ja säleiden raoista huoneisiin. Ajatar kehrää hahtuvista unipeittoa, jonka marraskuun horrokseen valmistautuva ihmisen lapsi voi vetää mielensä kesämuistojen peitteeksi.
Taloyhtiössä ja lähinaapureissa on meneillään rottasota, jonka takia minkäänlainen lintujen tai muiden luonnoneläinten ruokkiminen on ankarasti kielletty. En ole nähnyt rotanrottaa, mutta naapurirauhan vuoksi tyydyn siihen, mitä hoksaavaisemmat ja jaksavaisemmat todistavat. Onneksi rotat eivät tykkää tammenterhoista (tiesi joku), joten oravamme saa eväänsä ja huvinsa joka tapauksessa. Jätän myös koivun lehtiä pihanurmikolle ja syreenin alle, mustarastas niitä mielellään viskelee ja jotain syötävää kasasta ilmeisesti löytääkin. Tali-, sini- ja pikkutiaiset käyvät ikkunalla hoputtamassa talipalloevästä entiselle paikalle, ja tikli järjesti oikein kunnon mielenosoituksen seinustalla, jossa on aiemmin ollut lintulauta! Helppo arvata, kenen puolella Mummelin ja Vaarin sympatiat ovat.
Tänään on päivä, jonka illalla sellistipoikamme sellistipoika soittaa Kauniaisten Musiikkijuhlien huvilasarjassa kokonaisen konserttiohjelman, jossa mm. Prokofjevin Sellosonaatti. Pianisti Valeria Resjan säestää. Emme pääse paikalle, mutta olemme hengessä mukana. Elämä kipinöi siis toisaalla hyvin toivein ja pyrkimyksin, vaikka meillä on hiljaista.
Puolipäivän aikaan kävimme kaltaistemme seurassa aterioimassa kaupunkimme wanhain ruokalassa. Uunilohta suppilovahverokastikkeessa kasviksineen ja salaattipöydän antimia itse valittu kukkuralautasellinen. Jälkiruokana aprikoosiversio vispipuurosta oli kirpeä uusi tuttavuus, mukava sellainen. Ja tarjolla olisi ollut myös alkukeitto ja kahvi päälle päätteeksi, kympillä koko satsi. Jostain saa vielä tavallista, hyvin tehtyä kotiruokaa edullisesti.
Luin tarkkaan Hesarin toimittajien väkertämät uutiset, aamupäivä siinä meni. Etsivän sanotaan löytävän. Ei pitänyt taaskaan paikkaansa: ei yhtään positiivista uutista. Auerin perheen käsittämätön jahti jatkuu kuinka monetta kierrosta jo. Huonosta poliisityöstä, Poliisin väärinkäytöksistä ja oikeusprosessien ohjailusta otetaan kaikki irti. Brittiprinssin ja muinaisen pääministerin seksisotkut, ketä kiinnostaa. Trumpin omalaatuinen poukkoilu kukkona maailman mätänevillä tunkioilla omasta tärkeydestään paisuvana pellehahmona. Sääliksi käy, kun tsaari kukkoa pyörittää tullen mennen, miten tahtoo.
Päivän positiivisin uutinen, haloo…? Ruokalan antimetko…?
Käteisen tarve, vieras pankkiautomaatti ja tiukahko aikataulu menossa. Automaatin ohjetaulu matalalta paistavan ilta-auringon häikäisemä. Kortti sisään ja tunnusluku näpynäpy, summan valinta, ohoh, lipsahti yksi nolla liikaa, apua mistä sen saa pois, ei mistään. Ohjetauluun tyly teksti: väärä tunnusluku, tapahtuma keskeytetty. Mitä, ei ei! kortti pois äkkiä, ja uusi yritys. Vaan sitten kortti ei menekään sisälle, ei millään. Toinen tulee katsomaan mikä siinä kestää, survaisee kortin sisään voimalla. Alusta taas…näpynäpy…huolella nyt oikea tunnusluku ja hitaasti oikea summa – ei auta, tapahtuma keskeytetty. No niin taas.
Mutta sitten…automaatti hermostuu, ei luovuta korttia ulos eikä niele uumeniinsa, kortti jäpöttää kiinni syvällä luukussa ja pysyy, ei lähde kahdella sormella kummankaan voimin. Siinä seisotaan äimän käkenä ihmettelemässä, mitäs nyt tehdään. Toinen miettii, pitäisikö hakea ’hohtimet’ kotoa, kortin omistaja miettii, pitäisikö kuolettaa kortti puhelinsoitolla oman pankin hätänumeroon, eihän me tähänkään voida jäädä tätä vahtimaan. Automaattikin miettii mitä tekisi ja tulee lopulta siihen tulokseen, että pitäköön korttinsa onneton. Toinen kokeilee vielä kerran lähtisikö kortti irti – ja kas, siitä se lähteekin ihan kiltisti, mutta ilman rahaa.
Kolmas yritys, ja sitä avustaa Toinen, jolle tämä automaatti on tuttu ja joka katsoo yläviistosta ohjetauluun – toisin kuin pituudeltaan vähäisempi elämäntoveri. Ja kas, automaatti antaa nikottelematta sekä rahan että kortin takaisin. – Henkiin jäätiin, asiat hoituivat ilman hohtimia, ja paniikinpoikanenkin pakeni paikalta.
Teos on Otavan julkaisu 2025, tekijät Helsingin Yliopiston teologisen tiedekunnan dosentit Juha Pakkala ja Raimo Hakola sekä psykologi, teologian tohtori Ville Mäkipelto.
Tässä ajassa, jossa kirkkomme on sisäisessä kriisissä uskonopin erilaisten tulkintojen sekä katsomuksellisen lahkoutumisen myllerryksessä, teologisen opinsisällön tuntemisen ja pohdinnan tarve on ilmeinen. Siihen tarpeeseen tämä teos on hyvä vastaus. Uskon asiathan ovat tyypillisesti sitä lajia, joista väittely on turhaa, koska uskon sisältö ymmärretään pitkälti kunkin oman viitekehityksen ja elämänkokemuksen sisältä käsin. Tiede taas pyrkii tarkastelemaan asioita historiallisten todisteiden ja todennäköisyyden kehyksessä. Tässäkin mielessä teos on onnistunut, siinä ei kiihkoilla minkään puolesta tai mitään vastaan. On mahdollista lukea ja jäädä pohtimaan.
Erityisesti haluan kiittää tekijöiden asiallista ja kiihkoilematonta tyyliä esittää niitä tutkimustuloksia, jotka eivät tue raamatun antamaa kuvaa ajan historiasta tai tapahtumista. Moneen erilaiseen päätelmään ei ole myöskään eksaktia todistetta, johtopäätökset rakentuvat monesta lähteestä. Pyhäkoulun, rippikoulun ja raamattukurssin käyneenä sekä oman Raamattuni pari kertaa läpi lukeneena tunnen viitekehykseni käsitykset, en silti kokenut ahdistusta tämän uuden kirjan luettuani. Minulle on ollut hyvinkin selvää, ettei tuhansien vuosien takaisia asioita kukaan voi 100% varmuudella oikeiksi tai vääriksi todistaa. Uskossa ei ole kysymys varmasta tiedosta, vaan sen riskin hyväksymisestä, että tietomme ja ymmärryksemme on vajavaista ja sielun pelastuksemme on Jumalan armoa ja rakkautta yli vajavaisuutemme.
Näinä aikoina yhteiskunnallisessa keskustelussa ihmetellään nykykoululaisten lukutaitoa. Aika usein perustellaan ongelmia sillä, että poikien ikäkausikehitys on peruskoulun alaluokilla hitaampaa kuin tyttöjen. Lukutaito ei ole pelkkää tekstin sujuvaa posmittamista, oleellista on, että ymmärtää lukemansa. Jos jo tekstin selvittäminen on työlästä ja vaivaa ei jaksa nähdä, tiedon ymmärtäminen vaikeutuu – ja kansa tyhmistyy. Vitsa vääntyisi parhaiten nuorena. Aikuisena paineet ja vastuut kasvavat.
Opin lukemaan nelivuotiaana omia aikojani, kun kolme vuotta vanhempi veljeni aloitti kansakoulun ja tahkosi aapisesta kotiläksyjään. Koska kotona ei ollut alkuun edes kirjahyllyä ja kirjasto oli kaukana, luettiin lehtiä. Isä tilasi minulle Lasten Kuvalehden ja veljelle Joka Pojan. Lapsentajuinen oma lehti kerran kuussa teki minusta intohimoisen lukijan. Pääsin kuusivuotiaana kuunteluoppilaaksi kouluun, ja ekaluokkalaisena sain jo lainata kaikkia kirjoja koulun kirjastosta, kun toiset vasta opettelivat tavaamista.
Eläkeiässä on intohimoiselle lukijalle hyvät sekä huonot puolensa. Jos näkö heikkenee, lukeminen käy raskaammaksi. Itse en kuuntele äänikirjoja, vaan musiikkia. Rauhalliseen elämänrytmiin tottuneen puuhailu ja liikkuminen hidastuu. Aikaa kuvittelee aina olevan rajattomasti lukemiseen. Arkitoimien hitaus syökin lukuaikaa. Illalla ihmettelee mihin päivä meni, hyvä jos on ehtinyt lehden lukaista. Jos yöunet katkeilevat, kirja odottaa uskollisesti yöpöydällä. Vuoteessa lukijan kirja kopsahtaa lattialle, kun lukija palaa unten maille.
Lienen lukijana vaativa. Jätän surutta kirjan kesken, jos se ei kiinnosta. Romaaneissa laadukkuus ja tyyli ovat tärkeitä. Luen mieluusti runoja, filosofiaa ja elämäntaitoa, tietokirjoja ja elämäkertoja. Dekkariosastolta kelpaavat vain harvat, esim. Henning Mankell. Vuodenaika vaikuttaa lukuvalintoihin, kesällä saatan kaivata kevyempää. Omaan kirjastoon ostan vain harkiten. Muutamia kirjailijoita on, joilta olen hankkinut kaikki julkaistut. Kotikirjastoa luen aika ajoin yhä uudelleen ja kynän kanssa merkintöjä tehden. Matkalle otan aina kaksi kirjaa, toista luen, toiseen kirjoitan.
|
|
